Kuntavaalit järjestetään 9. huhtikuuta 2017. Helsingin Kansallisseuran riveistä ehdolla on useita henkilöitä. Esitämme jokaiselle heistä lyhyet kysymykset. Vuorossa on Ilari Iivonen.
1. Kuka olet?
– Olen 46-vuotias syntyperäinen helsinkiläinen ja asun Lehtisaaressa. Toimin perustamani musiikkiopisto Avonian rehtorina. Nautin Helsingin laajasta kulttuuritarjonnasta ja olen Suomen Saunaseuran jäsen. Savusaunomisen ja avantouinnin lisäksi pelaan viikoittain ikämiesten jääkiekkoa Pop/Jazz Konservatorion pelivuorolla Paloheinän jäähallissa.
2. Mitä poliittisia tehtäviä olet tehnyt?
– Toimin neljän vuoden ajan kirjasto- ja kulttuurilautakunnan jäsenenä (v.2004-2008) ja Helsingin kaupunginorkesterin johtokunnassa (v.2008-2012). Kulttuurilautakunnan toimikautena (v.2004-2008) saimme merkittävästi lisättyä taideoppilaitosten taloudellisia resursseja. Oli mielenkiintoista olla mukana edesauttamassa Helsingin Musiikkitalon valmistumista ja tukea Helsingin kaupunginorkesterin muuttoa Finlandia talosta uuteen musiikkitaloon. Avajaiskonsertissa 31. elokuuta 2011 kuultu Stravinskyn kevätuhri RSO:n esittämänä ja Sakari Oramon johdolla oli ikimuistoinen.
3. Olet profiloitunut kulttuuripolitiikkaan. Mitä konkreettista ehdottaisit tehtäväksi?
– Voisimme viisailla hallintorajoja ylittävillä päätöksillä, ilman taloudellisia panostuksia lisätä verotuloja, työllistymistä, lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien kehittämistä. Annan yhden esimerkin: Pääkaupunkiseudulla asuu merkittävä määrä korkeasti koulutettuja työttömiä tai vaajaa työllistettyjä kulttuurialan ammattilaisia. Tämän lisäksi meillä on valtavasti lapsia ja nuoria, jotka eivät pääse haluamiinsa harrastuksiin tai harrastusten maksut ovat liian korkeita. Yhtälön täydentää ne tuhannet tyhjillään olevat Helsingin kaupungin hallinnoimat tilat, joissa pidetään niin korkeaa vuokratasoa, ettei kulttuurialan toimijalla ole edellytyksiä aloittaa toimintaa.
Iivonen esittää laskelman: Koululuokkien vuokravertailu taiteen perusopetuksen toimijoille arkisin klo.17.00-21.00. Helsinki: 17,10 eur,/h Espoo: 0,eur/h. Muutama kysymys tulee mieleen. Kumpi kaupunki kerää toiminnan lopputuloksena: a)enemmän verotuloa toimijoilta? b)luo enemmän lapsille ja nuorille harrastusmahdollisuuksia? c) kummassa kaupungissa ovat harrastusten lukukausimaksut halvempia? Vastaus kaikkiin kysymyksiin: Espoo. Olisi korkea aika korjata tilanne Helsingissä.
4. Miksi kulttuuriin kannattaisi satsata?
– Koulutukseen, sivistykseen ja kulttuuriin investoiminen luo pohjan ja kasvualusta henkiselle hyvinvoinnille. Tämän seurauksena lapset ja nuoret saavat erinomaiset lähtökohdat, jolle voivat elämänsä rakentaa. Taloudellinen hyvinvointi ja menestys on usein seurausta positiivisten tapahtumien ketjusta. Ketjun ensimmäisen lenkin rakennusmateriaali koostuu koulutuksesta, sivistyksestä ja kulttuuritaidoista.
Ilari Iivosen verkkosivut:
http://www.ilariiivonen.fi/