Kuntavaalit järjestetään 9. huhtikuuta 2017. Helsingin Kansallisseuran riveistä ehdolla on useita henkilöitä. Esitämme jokaiselle heistä lyhyet kysymykset. Vuorossa on Perttu Hillman.
1. Kuka olet?
– Olen suomalainen, helsinkiläinen ja lauttasaarelainen. Olen asunut melkein koko ikäni stadissa. Aasiassa vierähti kymmenen vuotta. Työskentelen toimitusjohtajana median ja markkinointiviestinnän parissa. Harrastan moottoripyöräilyä, erilaisia urheilulajeja ja golfia. Olen myös Iltalehden bloggaaja.
2. Miten Helsinkiä mielestäsi nyt kehitetään?
– Suurin ongelma on päätöksenteon virittyneisyys hiukan ylipainoisesti punavihreän trendin suuntaan. Tämä on johtanut siihen, että päätökset tehdään enemmän muotien ja aatepohjan perusteella kuin helsinkiläisten tarpeesta tai tahdosta. Esimerkiksi kävely on hankalaa talvella, mutta pyörätiet pidetään ideologisista syistä paremmassa kunnossa. Toinen esimerkki on keskustakirjasto Oodi. Se on rakennettu suurella rahalla, mutta vastaavasti pelkona on lähikirjastojen näivettyminen.
3. Mitä haluat muuttaa kaupungissamme?
– Tahdon, että ihmiset oikeasti osallistettaisiin kaupungin päätöksentekoon. Se olisi näin digiaikana sata kertaa nykyistä paremmin järjestettävissä. Päätöksentekoon ja valmisteluun ei perehtymättömällä ole aikaa eikä mahdollisuuksia paneutua. Mielestäni valtuutetun tärkein homma on yrittää pitää stadilaiset tietoisina siitä, mitä heitä koskevaa on tekeillä ympäristöasioissa, liikkumisessa ja niin edelleen.
4. Asut Lauttasaaressa. Mitä kaupunginosalle kuuluu?
– Lauttasaari on viihtyisä ympäristö, jossa on myös jäljellä hitusen ainutlaatuista saaristoluontoa. Nykyinen yleiskaava yhdistettynä urbanisaatio-uskontoon uhkaa Larun rantoja ja vaatimattomia lähimetsälänttejä. Lauttasaarelaiset eivät siitä ole kovin innostuneita.
Perttu Hillmanin verkkosivut:
Facebook.com/PerttuMikaelHillman