Kuntavaalit järjestetään 9. huhtikuuta 2017. Helsingin Kansallisseuran riveistä ehdolla on useita henkilöitä. Esitämme jokaiselle heistä lyhyet kysymykset. Vuorossa on Mikko Savelius.
1. Kuka olet?
– Olen 44-vuotias yrittäjämies. Työssäni hoidan perheemme viidenkymmenen hengen palvelualan yritystä. Vapaa-ajallani toimin mukana politiikassa, liikunnassa ja kaupunginosayhdistyksessä. Perheeseeni kuuluu vaimo, kaksi lasta ja maatiaiskissa.
2. Miksi olet mukana politiikassa?
– Haluan edistää yrittäjyyttä ja työnteon arvostusta Helsingissä. Uskon vahvasti, että hyvät julkiset palvelut voidaan turvata terveellä taloudella. Toisaalta näen, että ihmisten ahkeruudesta ja riskinotosta tulee palkita. Kun nämä asiat ovat kunnossa, niin pystymme myös auttamaan heikommin toimeentulevia sekä lisäämään tunnetta, että Helsinki on meidän kaikkien yhteinen kaupunki.
3. Millä tavalla kehittäisit Helsinkiä?
– Kuuntelemalla. Kaupunginvaltuutettu on ennen kaikkea kuuntelija. Hänen tulee avata ajatuksensa uudelle, tutkia päätöstä koskevat tosiasiat, johdattaa asiat oikeaan suuntaan, tarvittaessa korjattava mielipiteensä sekä lopulta osattava neuvotella eri puolueryhmien edustajat ajatuksiensa taakse. Tämä ei onnistu muuten kuin aidosti ymmärtämällä kuulemansa.
Mikko Saveliuksen verkkosivut
http://www.mikkosavelius.fi/