Tiistaina 25.10.2011 oli Helsingin Kansallisseuran keskustelutilaisuuksien sarjassa tarjolla tiukkaa vääntöä sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta ja maata uhkaavasta ”eläkepommista.”
Avauspuheenvuoron piti sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok). Ministeri mainitsi yksittäisenä huolestuttavana ilmiönä sen, että jo 50-60-vuotiaat sairastuvat dementiaan liiallisen päihteiden käytön vuoksi. Laajemmin tarkasteltuna vanhustenhoidon tärkeimpänä tavoitteena ministeri piti vireiden elinvuosien lisäämistä. ”Raihnaisuuden” vaihe on useimpien elämän loppupuolella väistämätön, mutta se aika tulisi pitää mahdollisimman lyhyenä. Tällä hetkellä monet vanhukset viettävät jopa 20 viimeistä elinvuottaan palvelukodeissa.
Vaikka diagnostiikan mukaan mielenterveysongelmat eivät ole lisääntyneet, on masennus noussut suurimmaksi syyksi ennenaikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen. Eläkeikärajan yleinen nostaminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos työssäolovuosia saadaan erilaisin täsmätoimenpitein lisättyä. Eduskunnassa onkin vireillä useita lainsäädäntöhankkeita liittyen työhön paluun edistämiseen, vajaakuntoisten työllistämiseen ja omaishoidon tukeen. Kiistanalaista eläkkeiden leikattua indeksiä tullaan myös tarkastelemaan uudelleen.
Varsinaisen keskustelupaneelin aloitti toimittaja Jukka Niva kysymällä kultakin panelistilta mikä nykytilanteessa mättää eniten?
Eniten turhautunut keskustelijoista oli Osku Pajamäki (sd), joka aloitti vastauksensa ihmettelemällä ”Mitä helvettiä teen täällä kun pitäisi olla pelastamassa omaa nahkaa.” Järkevämpänä toimintana hän piti suojatyöpaikan hankkimista jostakin järjestöstä. Koteihin postissa tuleva työeläkeote on Pajamäen mielestä Suomen suurin suoramarkkinointihuijaus.
Kansanedustaja Lasse Männistö (kok) valotti huoliaan numeroiden kautta: Ihmisten elinikä on noussut viime vuosikymmeninä noin 7 kertaa nopeammin kuin eläkkeelle jäämisikä. Vuoden 2007 kasvuvauhti taloudessa ei tule jatkumaan seuraavaa 30 vuotta, millä oletuksella monet nykyiset laskelmat on tehty.
Johtaja Seija Ilmakunnas (PT) ilmoitti näkökantanaan, että sukupolvien välinen epäsolidaarisuus ei ole totta. Niku Määttänen (ETLA) harmitteli sitä, että luottamusta lakisääteisiin eläkkeisiin pidetään yllä löysillä puheilla. Lisäksi kukaan ei suostu työeläkemaksujen korottamiseen eikä toisaalta eduista tinkimiseen.
Korporatiivisuus ja tosiasioiden kieltäminen harmittivat kaikkia panelisteja. Kritiikkiä meni erityisesti SDP:n suuntaan. Männistö siteerasi Osmo Soininvaaran haastattelua Suomen Kuvalehdessä, jossa hän sanoi SDP:n kilpailevan perussuomalaisten kanssa siitä, miten tyhminä ne äänestäjiä pitävät.
Elinaikakertoimen todettiin rankaisevan 1970- ja 80-luvulla syntyneitä. Viimeisten työssäolovuosien eläkkeitä kasvattava ”superkertymä” arveltiin ehkä jopa liian kalliiksi kannustimeksi. Vuorotteluvapaa ja sen mahdollinen poistuminen taas herätti kysymyksen: onko hyvinvointivaltion perusta todella se, että ihmisille maksetaan siitä että he eivät tee työtä?
Yleisöstä vähemmistö uskoi, että tulevaisuuden eläkkeet pysyvät nyt luvatulla tasolla. Eläkekaton käyttöön otto sai kannatusta sekä panelisteilta että yleisöltä.
Kaikki panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että työvoimapulaa ei ole tulossa. Yksimielisyys oli hämmästyttävää ottaen huomioon että he edustivat politiikan ja järjestökentän eri puolia. Ihmetystä herättikin miksi siitä puhutaan niin paljon julkisuudessa. Tärkeämmäksi huolenaiheeksi nousikin nuorison pelastaminen syrjäytymis- ja työttömyyskierteestä.
Kannattiko keskustelutilaisuus sitten järjestää? Ilman muuta, sillä vastuulliset päättäjät tunnustavat tosiasiat ja näkevät tulevaisuudessa muutakin kuin oman asemansa varmistamisen. Politiikan eräs valitettavan usein toistuva ilmiö kuuluu: ”Vasta sitten kun asialle ei voi enää tehdä mitään, siitä puhuvat kaikki.”